Useimmat lähteet kertovat yleensä kesävieraiden pitämisen alkaneen Kaunissaarella suunnilleen 50-luvulla, tai sitten "sodan jälkeen", eli siis niille Suursaaren menettämisen jälkeisille vuosille. Tyhjästä se ei silti sodan jälkeen syntynyt.
Tässä pihapiirissä (ala-Kantola) on majoitettu kesävieraita todennäköisesti jo 1930-luvulta lähtien (joitakin kesäasukkaiden lähettämiä kirjeitä on säilynyt tuolta ajalta), kenties aiemminkin. 1960-luvulla tehty kylätutkimus kertoo; “Vanha Kantolan talo purettiin vuosisadan vaihteen jälkeen, kun tila jaettiin ja uudet päärakennukset rakennettiin. Talon (asuinrakennus) rakentamisessa otettiin mallia Suursaaresta. Tiloja varattiin kesävieraiden pitoa varten.” .
Termillä "talo" viitataan yleisimmin (lähteestä riippuen) yhden suvun- tai sukuhaaran muodostamaan tilaan, joka kattaa päärakennuksen lisäksi kaikki mahdolliset rakennukset aina saunatuvista navettoihin. Termi "pihapiiri" lienee aika osuva vastine tälle "talon" määritelmälle.
Tuosta 60-luvun tutkimuksesta voisi vetää johtopäätöksen, että majoitustoimintaa harkittiin ainakin jossain määrin jo vuosisadan alussa. Kaunissaari mainitaan joissakin matkakertomuksissa, joita siihen aikaan julkaistiin sanomalehdissä. Vapaussodan ajalta ainakin löytyy yksi hieman kattavampi kuvaus saaren tunnelmasta kohtalon vuosina. Tätäkin aikaisemmalta ajalta on painettuun lehteen asti päätynyt useita lyhyempiä mainintoja saaren tapahtumista matkailijan silmin. Esimerkiksi tämä nuoren naisen nokkosilla piiskaamista todistanut vierailija.
Yhteysalukset kulkivat harvakseltaan ja useimmiten kyyti hoidettiin tuohon aikaan yksityisten toimesta. Päiväkävijöitä sen aikaisilla aluksilla ja näin kauas mantereesta ei varmasti usein saapunut. Eli vaikka maininta majapaikasta usein puuttuukin, niin luonnollisesti jossain on yövytty, peseydytty ja aterioitu.
Varsinainen elinkeino saaren taloissa on aina ollut jotain muuta kuin matkailu. Käytännössä siis kalastusta tai luotsaustoimintaa. Näin on myös tämän talon kohdalla. Tiloissa on pidetty myös kauppaa vuosisadan alkupuoliskolla.
Majoitustoiminta on alkuaankin ollut pienimuotoista ja sivutoimista. Suursaaren menettäminen ja matkailun voimakas kasvu sodan jälkeen lisäsivät kesämajoituksen tarvetta merkittävästi. Tämä näkyy ainakin siinä, että talon ullakkoa muunneltiin kesämajoituskäyttöön sopivaksi.
“Yläkerran huoneet ovat kesäkäyttöön, vuokrattaviksi tarkoitettuja. Kevyesti levyrakenteisia, tyyliltään rakentamisaikaansa edustavia (1960-l. alku). Yläkerrassa oli aikaisemmin avovintti.” -Kaunissaaren rakennusinventointi, 1985
Yllämainittu kuvaus pitää edelleen jokseenkin paikkansa. Sekä hyvässä, että pahassa.
Pihapiiri on kokonaisuudessaan suojeltu kaavamerkinnällä SR-1, kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittävänä kohteena. Suojelu onkin haasteista huolimatta ensiarvoisen tärkeää. Käytännössä se ei kuitenkaan saa olla museoimista, vaan päin vastoin. Tyhjien* tilojen pitäminen hyötykäytössä on parasta suojelua.
Kylminä ajanjaksoina ainoat lämpimänä pidettävät tilat hupenevat monista vain muutamaan huoneeseen. Koska energiatodistuksia ei suojelukohteessa juurikaan vaadita, ei energiatehokkuuttakaan ole kovin kattavasti tullut ajateltua. Majoittamista ei tule edes harkittua alkukesän koleina aikoina. Mantereen ensimmäinen hellepäivä saattaa olla ensimmäinen +10 asteen päivä saarella.
Eläväinen saari kesäasukkaineen, veneilijöineen ja matkailijoineen ovat nykypäivänä olennainen osa sen luonnetta; edesauttaen suoraan kaunissaarelaisen kulttuuri- ja rakennusperinnön säilymistä. Paluuta entisaikojen kalastajayhteisöksi ei ole näköpiirissä.
Vaikka saarella on aina ymmärretty matkailun merkitys, niin siihen on aina liittynyt tervettä varauksellisuutta ja epäluuloa. Perinteitä ja sitä aitoa tunnelmaa ei ainakaan toistaiseksi ole vielä kokonaan kadotettu.
*Täsmennys: Tarkoitan tässä ihmisistä tyhjää tilaa. Pitkä historia takaa sen, että erilaista tavaraa on kertynyt paljon. Sen verran paljon, että käytännössä mikään tila ei ole koskaan kovin kauaa aidosti tyhjillään.
Aittarakennus on vuosisadan alkupuolilla ollut luhtiaitta-tyyppinen, kaksikerroksinen ja parvekkeellinen rakennus. Ovet ovat edelleen käytössä, ylä-osa on purettu ja hirsirunko on laudoitettu. Portaiden sivuille on tehty kaapit. Rakennuksen toinen pääty on uusittu vuonna 1952, tämä varmaan samoihin aikoihin.
Saunatupa on säilynyt pitkälti alkuperäisen ilmeensä. Hirret on luonnollisesti laudoitettu matkanvarrella ja katto on saanut pellin päälleen.